In The Mood

Vuoden 2008 Tanssiorkestereiden Suomen Mestari toteuttaa aikamatkan 50- ja 60-luvuille!

  • Yleistä
  • Keikkakalenteri
  • Saavutukset
  • Pressikuvat

In The Mood tekee hurjaa tuloaan Suomen iskelmätaivaalle ja tanssilavoille! Vuoden 2008 Tanssiorkestereiden Suomen Mestari In The Mood soittaa kitarapainotteisesti rautalankavivahteella, ajankuvaan kuuluvissa asuissa. Ohjelmisto on valittu huolella nostalgisista klassikkokappaleista sekä nykypäivänä harvemmin kuulluista, kenties hieman jo unhoon jääneistä helmistä. Aarrearkusta löytyy mm. Laila Kinnusen, Olavi Virran ja itse kuningas Elviksen levytyksiä. Mukaan mahtuu myös makupaloja myöhemmiltä vuosikymmeniltä, kuten Rauli "Badding" Somerjoelta, sekä uunituoretta orkesterin omaa tuotantoa. Tyyli pysyttelee uskollisesti menneillä vuosikymmenillä. Ohjelmiston tanssittavuus on takuuvarmaa sekä lavoilla että ravintoloissa.

In The Mood on vuodesta 2005 alkaen keikkaillut yhdessä. "Ohjelmistomme on valittu huolella ajatellen tanssijoita, mutta myös kuulijoita. Ihan puhkisoitettuja kappaleita emme soita. Mukana keikkaohjelmistossa on myös omia sävellyksiämme. Olemme määrätietoisia, ahkeria ja tyylillemme uskollisia!", toteaa bändi yhteen ääneen.
Huhtikuussa 2009 yhtyeessä tapahtui muutoksia kun karismaattinen laulajatar Maija Tenkanen aloitti uutena solistina. Maija on tullut tutuksi mm. Periferia -yhtyeen energisenä solistina, jolta taittuu myös kitaransoitto.

In The Moodin depyyttiabumi Ajatustenlukija julkaistiin 25.8.2010 ja levy noudattelee bändin vankkumatonta linjaa niin laulullisesti, musiikillisesti kuin soundillisestikin.

Albumilta In The Mood tarjoili ennakkoon singlen, Mä tahdon pojan, joka soi ensi kerran vuonna ’65 Suomen Euroviisu-karsinnoissa. (Kappale on soinut jo 20 viikon ajan Tätä Suomi Tanssii -listalla, välillä jopa ihan kärkisijoja kolkuttelemassa! (tilanne syyskuun alku 2010 ). Toinen sinkkujulkaisu Sukiyaki, vanha japanilainen sävellys, oli hitti Suomessa jo vuonna ’63.

In The Moodin sovittamana kappaleet kunnioittavat edelleen vanhanajan tunnelmaa ja solisti Maija Tenkasen tulkinnat tukevat loistavasti kokonaisuutta. Uusi biisi levyllä on Maailma muuttaa, jonka sävellyksestä vastaa bändin liideri-kitaristi Ilari Haavisto. Ajatustenlukija-levy valittiin upeasti elokuussa 2010 radiotoimittajien toimesta Kuukauden levyksi ja Tästä suomi tanssii -listalla soi samanaikaisesti kolme yhtyeen kappaletta: Vahanukke, laulava nukke, Sirkusprinsessa ja Mä tähdon pojan. Lisäksi yhtye valittiin Vuoden Tanssittajatulokkaaksi Lavakauden päättäjäisissä syksyllä 2010.

In The Mood laittaa tanssijalan polkemaan lavoilla wanhaan malliin ja palauttaa radiokuuntelijan putkiradioiden äärelle. In The Mood taikoo varmasti kuulijoilleen hymyn huulille!

In The Mood -yhtyeen jäsenet:
Ilari Haavisto (kitara, laulu)
Pasi Järvinen (rummut)
Paavo Rahkila (basso, laulu)
Turo Rytky (kitara, laulu)
Maija Tenkanen (laulu, kitara)