
Arto Nuotio on laulanut itsensä suomalaisten sydämiin - hänestä on vuosien varrella tullut tanssikansan todellinen kestosuosikki.
Nuoren miehen artistin ura alko jo 15-vuotiaana ja hän keikkaili nuoruudessaan monien yhtyeiden kanssa, mm. Finlandersin: Arton ja Finlandersin yhteistyö jatkuikin 6 vuotta, kunnes vuonna 1990 hän lähti soolouralle.
Kesällä 1990 Arto otti osaa Tangomarkkinat-tangolaulukilpailuun ja selviytyi Seinäjoen finaaliin asti. Seuraavan vuoden alusta Arto lähti Tangomarkkinat 1991 -esikarsintakiertueen vetäjäksi, etsimään uusia tangokuninkaallisia. Samana vuonna tuli kuvioihin mukaan Tulisuudelma-orkesteri Harlekiini. Yleisö otti Arton ja hänen uuden orkesterinsa lämpimästi vastaan. Syksyllä ilmestyi soololevy "Saari rakkauden", jonka kappaleet soivat paikallisradioissa ja suosio kasvoi entisestään.
Vuoden 1992 alusta Arto aloitti keikkailun pitkän tien taivaltaneen orkesterin Jarkko Salmi & Sunsetin kanssa. Huhtikuussa '93 Arto julkaisi singlen "Tangon tein" ja samana vuonna syksyllä Arton rinnalle tuli oma Akuset-orkesteri. Vuodesta '98 Arto toimi - aina vuoteen 2006 asti - Fantasia-orkesterinsa kanssa kevään Tangomarkkinat esikarsintakiertueen vetäjinä - kokoonpano on myös säestänyt vuodesta '97 asti Tangokuningattaria: Niina Päivänurmea, Kirsi Rantoa, Taina Kokkosta, Mira Kunnasluotoa, Mira Sunnaria, Johanna Pakosta, Saija Tuupasta sekä Johanna Debreczeniä. Keikkailun lomassa julkaistiin helmikuussa '99 pitkäsoitto "Kuutamoisin illoin". Levyllä on mm. sinkkuna aiemmin julkaistut "Mä hain sut tanssiin" ja "Suru". Vuonna 2000 Arto vietti 30-vuotistaiteilijavuottaan.
Parin vuoden levytystauon jälkeen syksyllä '01 Artolta ilmestyi odotettu, uutuuslevy “Ne haaveet” - uutta, raikasta musiikkia kuunneltavaksi ja tanssittavaksi. Levyllä on tuttuja evergreenejä, vieraan maan eksotiikkaa, tanssilavan tunnelmaa sekä reipasta menoa - levyn soitetuimpia raitoja ovat olleet aiemmin sinkkuna julkaistut “Rakkautta Välimerellä” ja “Kesä kuumimmillaan”. Lopputulos on monipuolinen ja harmooninen kokonaisuus. “Ensimmäistä kertaa olen saanut vapauden rakentaa täysin oman levyn, joka on sisällöltään täyttä minua”, toteaa Arto. "Yksi haaveeni on jälleen toteutunut".
Vuonna 2002 Arto täytti 50-vuotta ja juhlan kunniaksi järjestettiin Turun konserttitalossa konsertti. Juhlakonsertissa nähtiin myös Arton uraan vaikuttaneita artisteja, mm. Finlanders, Matti & Teppo, Kirsi Ranto, Johanna Pakonen, Risto Nevala, sekä Arton lapsista Virve Nuotio ja Toni Nuotio.
Levyrintamalla on vuosien varrella julkaistu monia albumeja. Vuoden 2009 lopulla Arto julkaisi kokoelma-CD:n, jolla voi kuulla hänen 20 suosituinta hittiä.
9. syyskuuta 2012 juhlistetaan Arto Nuotion pyöreitä vuosia syntymäpäiväkonsertin merkeissä Turussa, Logomossa. Juhlakonsertti on mittava läpileikkaus Arton omasta urasta ja vierailevien tähtiartistien tuotannosta. konsertissa orkestereina ovat Finlanders ja konsertin säestyksestä vastaava 8-miehinen Fantasia, joiden molempien kanssa Artolla on merkittävä yhteinen taival - kuten myös kaikkien muiden konsertin esiintyjien kanssa; Lea Laven, Jenna Bågeberg, Markku Aro, Johanna Pakonen, Saija Tuupanen, Kyösti Mäkimattila (Varjokuva-orkesterin laulaja-rumpali), Sebastian Ahlgren, Tarja Lunnas, Marko Maunuksela, Jarkko Salmi & Arja Pirttinen. Konsertin juontajina ovat Arton lapsista Toni Nuotio ja Virve Jämsä.
Ajankohtaista
- 12.1.2012
Lea Laven, Tarja Lunnas, Tino Ahlgren ja Arto Nuotio hyväntekeväisyyskonsertin tähtinä - 7.2.2012
Finlanders ja Arto Nuotio juhlistavat naistenpäivää - 5.3.2012
Finlanders ja Arto Nuotio naistenpäivän konsertin tähtinä - 30.4.2012
Muista äitiä 13.5.2012 - 25.4.2012
Arto Nuotio juhlistaa näyttävästi pyöreitä vuosiaan


















