Tarja Lunnas

Tarja Lunnas on upea pitkän linjan naisartisti, jonka "tavaramerkkejä" ovat upeat tanssihitit ja aistikas lauluääni.

  • Yleistä
  • Keikkakalenteri
  • Saavutukset
  • Pressikuvat

Lunnaksen todellinen ponnahduslauta julkisuuteen oli valinta tangoprinsessaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla 1989. Laulukeikkoja alkoi tulla yhä enemmän ja niinpä Tarja jätti päätyönsä ATK-suunnittelijana. Hän oli mukana vuoden '90 Sinitaivas-konserttikiertueella ja seuraavana vuonna etsimässä uusia kuninkaallisia Tangomarkkinat-kiertueella.

Vuonna 1991 ilmestyi levy "Rakkautes sun", joka oli käänteentekevä Tarjan uralla. Vauhdikkaat iskelmät alkoivat soida listojen kärkisijoilla ja Tarja Lunnas teki tasaisen varmaa nousuaan kohti naisartistien kärkikaartia.

Tarja on ollut mukana sekä Suomen Euroviisukarsinnoissa että Syksyn Sävelessä – vuoden 1997 Syksyn Sävel -kisa nosti Tarjan näkyvästi otsikoihin, jolloin hänet "Seine"-kappaleineen diskattiin kisasta viime hetkellä (ennenaikaisen mainostamisen vuoksi). Iloinen ja sympaattinen Tarja sai kuitenkin epäonnensa kääntymään omaksi voitokseen, sillä Syksyn Sävelen jälkeen ilmestynyt "Seine"-levy ylitti kaikki odotukset ja levyn nimikkokappaleesta nousi hetkessä yksi keikkojen toivotuimmista kappaleista.

Menestystarina jatkui, sillä seuraavana vuonna albumi oli täyttänyt rohkeimmatkin toiveet. Tarja sai ensimmäisen kultalevynsä 12.5.1998. Tarja onkin ollut onnekas levyjensä suhteen - levymyynti on kasvanut tasaisesti levy levyltä.

Kultainen tie sai jatkoa, kun Tarjan kuudes pitkäsoitto "Pariisin kuu" saavutti joulukuussa '98 kultalevyrajan. Lisäksi levyn kappaleet "Pariisin kuu" ja "Pohjantähti" kipusivat paikallisradioiden Radio Top 10 -listalle sekä Radio Suomen soitetuimmat -listalle. Sen jälkeen menestyksen tietä ovat siivittäneet monet pitkäsoitot. Lisäksi häneltä on ilmestynyt kokoelmalevyjä. Uusin oma albumi on vuonna 2009 ilmestynyt On aika mennyt menojaan, joka on jo Tarjan yhdestoista pitkäsoitto. Vuoden 2010 kesällä ilmestynyt single oli nimeltään Vaikka oot, mitä oot.

Levy-yhtiö Sony Music antoi Tarja Lunnakselle 11.8.2010 tunnustuksen levymyynneistä - yhteistyönä syntyneet levyt ovat myyneet huimat 250 000 kpl!

Keväällä 2011 julkaistiin single "Lasienkeli". Uusinta tuotantoa on kappale Tuulen tie: Tarja  laulaa kevään 2012 uutuussingellään tanssi- ja iskelmäperinteitä kunnioittavan kappaleen - Tuulen tie on kunnianosoitus tanssikansalle, joka vuodesta vuoteen käy uskollisesti hänen keikoillaan. Kappale on Antti Toivolan säveltämä ja sovittama kappale, johon sanat on tehnyt Timo Jokinen.

Vauhti keikkarintamalla jatkuu tasaisena, eikä loppua näy. Tarja on kiistatta yksi Suomen kirkkaimpia iskelmäartisteja!

Yhtye:
Rosso