
Yleistä
7 Seinähullua Veljestä -orkesteri on perustettu vuonna 1966. Orkesterin perustaja on nykyinen liikemies, silloinen Rauman opettajaseminaarilainen Pentti Oskari Kangas. Pentti Oskari halusi luoda orkesterin, joka tanssimusiikin lisäksi toisi erilaisen näkökulman viihteen ja musiikin maailmaan huumorin avulla, siksi orkesteri saikin nimekseen "Seitsemän Seinähullua Veljestä".
1970-luku
Vuosikymmen oli hyvin antoisa orkesterille, mm. Jukka Virtanen tuli sanoittajana mukaan sekä Jaakko Salo säveltäjänä ja tuottajana. Vuonna 1974-75 syntyivät ensimmäiset kaksi huumorihöystöistä LP-levyä, joista tuli kultalevyt. Näistä silloin tehdyistä levyraidoista oli muutama radiossa kiellettyjen levyjen listalla. Ensimmäiset käsikirjoitetut showt valmistuivat näiden levyjen pohjalta, siispä herrat Virtanen, Salo ja Matti Kuusla "palkkasivat" pojat 1978 perustettuun Uuteen Iloiseen Teatteriin ja pesti jatkuu edelleen.
1980-luku
Jälleen tuli uusi aluevaltaus. Tampereen teatteri kiinnitti orkesterin Piukat Paikat - musikaaliin. Musikaalia esitettiin n. 350 kertaa, historiaa sekin suomalaisessa teatterissa. Vuonna 1985 orkesteri palkittiin Suomen Muusikkojen liiton tunnustuspalkinnolla.
1990-luku
Orkesteri on ollut MS-konserttien orkesterina Tampere -talossa vuosittain ja konsertit jatkuvat edelleen. Orkesteri oli mukana Arvo Ylppö-kiertuella, Einö Grönin 35-vuotiskiertueella, sekä taiteilijavaihto silloiseen Neuvostoliittoon, Bakuun. Keikkoja, yritystilaisuuksia, laivoja ja matka jatkuu...
Seitsemän Seinähullua Veljestä on nyt yksinoikeudella Auraviihteen myynnissä! Tämä pitkän linjan tanssiorkesteri ja tarvittaessa myös hullunhauska showorkesteri luo letkeän tunnelman ja hyvän mielen omalla uskollisella tyylillään.
Seinähullut tarjoilee takuuvarmaa tanssimusiikkia ja show-osaamista! Orkesterilta voi tilata myös spesiaali-esityksen, jota ei tavallisesti tanssipaikkojen esityksissä nähdä.
Show must go on !!!! and on !!!! HULLUNA on hyvä olla !!!!


















