Ilkka Vainion 50 v. juhlakonsertti - Tuhat laulua tähtien takaa

Suuri yleisö pääsee mukaan huikeaan synttäritunnelmaan nyt viidellä paikkakunnalla - Tampereella, Lahdessa, Turussa, Espoossa ja Kotkassa, kun juhlava hyväntekeväisyyskonsertti, leikkisästi “johtokunnan kokous”,  kajahtaa ilmoille teemalla "Tuhat laulua tähtien takaa" tuoden estradeille lukuisia huippuartisteja, jotka vaihtuvat paikkakunnittain!
HUOM! Kotkassa kaksi konserttia!

ENNAKKOMYYNTI KÄYNNISSÄ!
(Lahdessa lippujen ennakkomyynti alkaa 18.8. ja Espoossa 19.8.)

Ilkka Vainio on monille tuttu joko omalla tai salanimillään. Sipi Castrénina hän on työstänyt kymmeniä hittejä esim. Kikalle ja yli 100 Nylon Beatille. Varastomiehenä Ile puolestaan tehtaili lauluja mm. Jope Ruonansuulle.

Useita satoja lauluja synnyttäneen sanoitustyönsä ohella Ile on tuottanut paljon musiikkia ja istunut samalla monien kilpailujen tuomaristoissa. Mainittavaa on, että hänen kynänjälkensä on jäänyt soimaan yli 900 levytettyyn kappaleeseen sekä tilausteksteinä mainoksiin. Sadat taiteilijat ovat laulaneet hänen laulujaan, sekä iskelmä- että poppipuolella, ja vuosien saatossa on niistä saatu pokkailla niin kultaa kuin platinaakin.

 - Olen kiitollinen ja nöyrän otettu tulevista konserteista, johtokunnan kokouksista, joihin olen kutsunut minulle tärkeitä taiteilijoita, joista valitettavasti vain osa mahtui mukaan. Juhlailloissa kuullaan näyttävä läpileikkaus teksteistäni, joita olen intohimoisesti tehnyt kolmen vuosikymmenen ajan Suomen huipuille, kuvailee Vainio itse.

- Kannustusta olen saanut, omasta mielestäni Suomen parhaalta, sanoittajalta ja sydämelliseltä Isältäni, Juhalta. Kiitos Juha ja monet hienot artistit, säveltäjät, sanoittajat, sovittajat, muusikot, tuottajat, levy-yhtiön ja ohjelmatoimiston partiot. Olemme kaikki samaa perhettä, vaikka sitä ei aina myönnäkään, Ile jatkaa.

KOKOUSKUTSU

- Kokous ilmoitetaan alkavaksi Tampereella klo 19. Ole paikalla ajoissa!

ti 12.10. TAMPERE, Tampere-talo (TV2 taltioi Tampereen konsertin)
- mukana mm. PAULA KOIVUNIEMI, KARI TAPIO, JENNA BÅGEBERG, EIJA KANTOLA, TOMMI SOIDINMÄKI, REMU, JOPE RUONANSUU, SAIJA VARJUS, PAULI HANHINIEMI ja TAPIO LIINOJA.
Kokouksen puheenjohtaja-juontajana MIKKO KUUSTONEN.

Musiikillisen vastuun kantaa juhlaorkesteri kapellimestari MIKA TOIVASEN johdolla

_________________________

- Kokoukset ilmoitetaan alkaviksi Lahdessa, Turussa ja Espoossa klo 19,
Kotkassa klo 17 ja 20.
ke 13.10. LAHTI, Sibeliustalo
to 14.10. TURKU, Konserttitalo

pe 15.10. ESPOO, Tapiolasali
la 16.10.KOTKA, Konserttitalo
- mukana mm. JENNA BÅGEBERG, EIJA KANTOLA, TOMMI SOIDINMÄKI, TAPIO LIINOJA, SAIJA VARJUS, MIKKO MÄKELÄINEN, Tangokuningas 2010 MARKO MAUNUKSELA sekä musiikista vastaamassa MYRSKYLYHTY-orkesteri.
Kokouksen puheenjohtaja-juontajana KLAUS THOMASSON.
_________________________

- Kotkan konsertin tuotosta tuetaan Juha Vainion rahastoa. Rahasto on perustettu vuonna 1990 ja siitä jaetaan vuosittain Kotkan Meripäivillä Juha Vainio -palkinto merkittävälle suomalaiselle sanoittajalle.
- Lahden, Turun, Espoon ja Tampereen konserttien tuotoista tuetaan Sauli Lehtosen muistorahastoa. Muistorahasto on perustettu v. 1995 tukemaan nuorten laulajien opintoja ja koulutusta.

Liput 30,-
Ryhmäalennus -2 eur / lippu (min. 20 hlöä)

LIPPUJEN ENNAKKOMYYNTI:
Lippupiste
(konsertteihin Tampere, Turku, Espoo ja Kotka)
Lippupalvelu (konserttiin Lahti)
Lippupalvelun lisäksi Lahdessa Sibeliustalo
Lippupisteen lisäksi
Turussa Turun kaupunginteatteri
Tampereella Tampere-talo
Espoossa Kulttuurikeskus

Lippupiste kautta maan p. 0600 900 900 (1,76 e / min.) + pvm, toimituskulut alk. 1,50 / lippu.
Lippupisteen paikalliset myyntipisteet
Lippupisteen liput myynnissä myös R-Kioskeissa kautta maan (tapahtumanumerolla).
 

Lippupalvelu kautta maan
p. 0600 10 800 (1,83 €/min + pvm)
p. 0600 10 020 (5,99 €/min + pvm)
toimituskulut alk. 2,20 € / lippu
Lippupalvelun paikalliset myyntipisteet

R-Kioskeista voit noutaa myös Lippupalvelusta ennakkoon tekemäsi varauksen.

Konsertit järjestää Ilkka Vainio, Auraviihde, Seinäjoen Tangomarkkinat ja Kotkan Kulttuuriasiainkeskus

Pvm Paikka Kaupunki Hinta
12.10.2010
klo 19:00
Tampere, Tampere-talo Tampere 30 €
13.10.2010
klo 19:00
Lahti, Sibeliustalo Lahti 30 €
14.10.2010
klo 19:00
Turku, Konserttitalo Turku 30 €
15.10.2010
klo 19:00
Espoo, Tapiolasali Espoo 30 €
16.10.2010
klo 17:00
Kotka, Konserttitalo Kotka 30 €
16.10.2010
klo 20:00
Kotka, Konserttitalo Kotka 30 €