2015 - Legendaarinen Olavi Virta Sinitaivas-konserttikiertue


VUODEN 2015 SINITAIVAS-KIERTUE ON PÄÄTTYNYT!

Suuret kiitokset yleisölle, konserttitaloille, kaikille taiteilijoille ja koko Sinitaivas-kiertueen työtiimille - tavataan taas ensi vuonna!
AURAVIIHDE

__________________

Tänä vuonna vietetään, kiistatta yhden maamme legendaarisimman, suomalaisen iskelmän ja tangon ylivertaisen kuninkaan Olavi Virran syntymän 100-vuotisjuhlaa.

”Legendaarinen Olavi Virta” on Seinäjoen Tangomarkkinoiden teemana ja festivaalitapahtumien huipentuma on Seinäjoki Areenan Juhlakonsertti 10. heinäkuuta 2015. Lisää juhlatunnelmaa on luvassa, sillä Sinitaivas-konserttikiertue kiertää marraskuussa samaan teemaan liitettynä.

Olavi Virta yhdisti urallaan taitavasti näyttelemisen ja laulamisen antaen suomalaiselle viihdeteollisuudelle kaikkensa. Viihteen valtaistuimen haltijana hän nosti monet sävelmät suomalaisten klassikoiksi. Rakastetun viihdetaiteilijan värikäs ura jätti musiikkihistoriaamme lähtemättömän vaikutuksen ja kuulijoille kallisarvoisen perinnön musiikkia, josta saamme nauttia vielä tänäänkin.  

Sinitaivas-ohjelmisto johdattaa yleisön menneiden vuosikymmenten ainutkertaisiin hetkiin, ikivihreiden laulujen ja upeiden taiteilijoiden parissa. Lipunmyynti käynnissä!

Marraskuun Sinitaivas-kiertueen tähtinä nähdään

Tangokuningatar 2015 Susanna Heikki
Tangokuningas 2015 Aki Samuli
Heidi Pakarinen
Markus Allan
Kari Hirvonen
Saska Helmikallio
Marko Maunuksela
Fantasia-orkesteri


Fantasia-orkesterin juhlakokoonpano
Orkesterin johto, basso - Jouni Hannula
Viulu - Kanerva Mannermaa
Koskettimet ja haitari - Samuli Jokinen
Puhaltimet - Marko Portin
Rummut - Kimmo Tuupanen
Koskettimet - Simo Koho
Kitarat - Jani Luoma

Legendaarinen Olavi Virta
SINITAIVAS-konserttikiertue


pe 6.11. Turku, Konserttitalo - Loppuunmyyty!
la 7.11. Pori, Promenadikeskus - vapaana 60 paikkaa (tilanne 7.11.)
su 8.11. Hämeenlinna, Verkatehdas - vapaana 12 paikkaa (tilanne 7.11.)
ma 9.11. Järvenpää, Järvenpää-talo - vapaana 66 paikkaa (tilanne 8.11.)
ti 10.11. Lahti, Sibeliustalo
ke 11.11. Kuopio, Musiikkikeskus

Konsertit alkavat klo 19. Hämeenlinna klo 18.

www.auraviihde.fi/sinitaivas2015

Liput alk. 41,-  (Lipunhintaan lisätään lipunmyyntipaikkojen palvelumaksu)

LIPPUPISTE: Kuopio, Lahti, Järvenpää
LIPPUPALVELU: Turku, Pori, Hämeenlinna

Lippupalvelu kautta maan
p. 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) tai 0600 10 020 (6,84 €/puhelu + pvm)
www.lippupalvelu.fi

Lippupiste kautta maan
p. 0600 900 900 (1,98 €/min + pvm)

www.lippu.fi

Paikalliset ennakkomyyntipisteet
Katso paikalliset ennakkomyyntipisteet Lippupalvelun ja Lippupisteen nettisivuilta.

Käsittely- ja toimituskulut
Lippupalvelun ja Lippupisteen käsittelykulut ja toimitustavasta vaihteleva toimituskulu.

Tapahtumaliput myös R-kioskilta!

Varaa Lippupalvelusta, nouda Ärrältä!
- Varaa lippu Lippupalvelun puhelinpalvelusta tai nettisivuilta ja valitse toimitustavaksi R-kioski. Saat varauskoodin, jolla voit lunastaa lippusi Ärrältä. Useimpien tapahtumien lippuja ei tarvitse noutaa Ärrältä heti, vaan voit harkita varaustasi vähintään muutaman päivän.

Varaa ja lunasta tai osta Lippupisteen liput Ärrältä!
- Varaa lippu Lippupisteen asiakaspalvelusta ja lunasta varausnumerollasi miltä tahansa R-kioskilta. Voit myös ostaa lipun sitä etukäteen varaamatta R-kioskilta tapahtumanumerolla, jonka löydät osoitteesta www.lippu.fi.
Lippupisteen tapahtumanrot R-kioskilla:
Järvenpää 109189
Lahti 109174
Kuopio 109170

Taiteilijoiden haastattelupyynnöt: Titta Holanne, etunimi.sukunimi@auraviihde.fi