
Karuselli 2009 voittaja on Tuuli Oikarinen!
KARUSELLI -LASTEN LAULUKILPAILUN VOITTAJA 2009 VALITTU
Karuselli -lasten laulukilpailun finaali järjestettiin lauantaina 16.5.2009 Turussa, kauppakeskus Skanssissa. Kilpailuun kutsuttiin
Karuselli-osakilpailukiertueelle osallistuneista yli 250 laulajasta kymmenen parasta laulajaa.
Karuselli -lasten laulukisan voitti 10-vuotias Tuuli Oikarinen Espoosta.
"Kilpailun voitti laulaja, jolla on sekä laulu että lavakarisma jo hiottu todella pitkälle. Niin sanotusti koko paketti on kohdallaan",
kommentoi tuomaristo valintaansa ennen voittajan julkistamista.
Tuuli esitti finaalissa Irinan Kymmenen kirosanaa sekä toisella kierroksella Stellan tunnetuksi tekemän kappaleen Piste.
"Tämän päivän finaali oli kovatasoinen. Uskon että näiden kymmenen finalistin nimet kannattaa ehdottomasti laittaa korvan taakse, sillä
tulemme kuulemaan ihan varmasti heistä vielä", totesi tuomariston Piia Koriseva kisan jälkeen.
Erittäin kovatasoisen kilpailun toiselle sijalle sijoittui yhdeksänvuotias Viivi Korhonen Kuvansista kappaleilla Piste ja Kyyneleet. Kolmanneksi sijoittui 11-vuotias Tuomas Tenhola Tervakoskelta. Tuomas tulkitsi kappaleet Varrella Virran ja Ei.
Voittajakolmikko palkittiin musiikkilahjakorteilla: voittaja 500 e, toinen 200 e ja kolmas 100 e.
Tuomaristossa mukana oli mm. joukko musiikin ammattilaisia; Jenna Bågeberg (tangokuningatar ´07) sekä juontaja Piia Koriseva.
Karuselli -lasten laulukilpailu oli avoinna kaikille vuonna 1997 - 2003 syntyneille lapsille (6 - 12 v.). Kaikki ympäri Suomen järjestetyt
alkukarsintaesitykset taltioitiin helmi-maaliskuussa tuomaristoa varten ja tuomaristo valitsi niiden perustella finaalin selviytyneet kymmenen kilpailijaa.
Vuonna 2008 laulukilpailun voitti kempeleläinen Iida-Maria Juntunen.
Karuselli-laulukilpailu järjestetään jälleen ensi vuonna.
Katso voittajan ja finaalikolmikon kuvat täältä...
www.karusellipuuhapaiva.fi
Kuvassa vasemmalta: Viivi Korhonen, Tuuli Oikarinen, Tuomas Tenhola.














