Ajankohtaista

2010

Arkisto

Ilmoitustaulu

Tulostettava versio
Kerro kaverille

Finlanders juhlii konserttikiertueen merkeissä - Suursuosion myötä Turkuun lisäkonsertti!

Suomen suosituimpiin tanssiorkestereihin lukeutuva Finlanders juhlii tänä vuonna 25-vuotista hittikulkuaan iskelmäkansan suosiossa!

Juhlavuoden kohokohta, lokakuussa starttaava juhlakonserttikiertue lataa tuhdin annoksen yhtyeen musiikkia sekä taattua Finlanders-huumaa! Odotettu konserttikiertue kiertää konserttitaloissa ympäri Suomen 9. - 17.10.2009. Finlanders esiintyy konserteissa juhlakokoonpanossaan.

Juhlavuosi starttasi alkuvuodesta uuden Sinun vuokses -singlen myötä. Kappale soi edelleen listoilla vahvana, ja on valittu myös juhlakonserttikiertueen nimeksi. Juuri kuulijoiden vuoksihan Finlanders soittaa ja tekee musiikkia iskelmäkansalle. Samaista nimeä kantava, yhtyeen uusi pitkäsoitto julkaistaan lokakuun alussa.

Vuosi 2009 on Finlandersille yhtä juhlaa, sillä syksyisten juhlakonserttien lisäksi yhtye nähdään myös Iloinen Joulukonsertti
-kiertueella yhdessä 7 Seinähullua veljestä -yhtyeen kanssa.

Meriittejä juhlavuodelle on kertynyt myös Iskelmä Finlandia -ehdokkuuden sekä Tango Finlandia -palkinnon myötä. Kesällä yhtye pokkasi viimeisimmästä pitkäsoitostaan Mitä sulle kuuluu kultalevyn. Lisäksi yhtyeen viime vuoden lopulla ilmestynyt, yhtyeen ensimmäinen joululevy "Joulun rauhaa" valittiin Vuoden 2008 parhaaksi joululevyksi.

Yhtyeen syntytarina starttasi jo vuonna 1984, mutta suuren yleisön suosioon nousu tapahtui TV-tanssien myötä kesällä 1986. Vuosiin on
mahtunut tuhansia keikkoja, konsertteja, TV-esiintymisiä ja myös kunniamainintoja, mm. Pro Iskelmä -palkinto (2007), Kullervo Linna
-palkinto (1994) ja Tango Finlanda -palkinto (2009). Lisäksi vuosien saatossa on julkaistu lukuisia albumeita. Juhlavuonna julkaistava levy järjestyksessään yhtyeen 19. pitkäsoitto!

SINUN VUOKSES FINLANDERS 25-V. -juhlakiertue

PE 09.10. KUOPIO, Musiikkikeskus
LA 10.10. OULU, Madetojan sali
SU 11.10. JYVÄSKYLÄ, Paviljonki
MA 12.10. PORI, Promenadikeskus
TI 13.10. TAMPERE, Tampere-talo
KE 14.10. LAHTI, Sibeliustalo
TO 15.10. HÄMEENLINNA, Verkatehdas
PE 16.10. JÄRVENPÄÄ, Järvenpää-talo
LA 17.10. TURKU, Konserttitalo klo 15.00
LA 17.10. TURKU, Konserttitalo klo 19.00 (Loppuunmyyty!)

Konsertit alkavat klo 19.00, Liput 30 €
www.auraviihde.fi/sinunvuokses

Finlanders-kokoonpano:
• Jussi Lammela (laulu, rummut)
• Tomi Oravala (koskettimet, laulu)
• Lasse Paasikko (puhaltimet, harmonikka, laulu)
• Aarne Hartelin (basso, laulu)
• Timo Pelander (kitara, laulu)
• Kari "Kunu" Lehtomäki (puhaltimet, laulu)

Lue lisää:
www.auraviihde.fi/finlanders
www.auraviihde.fi/sinunvuokses
www.finlanders.fi