Ajankohtaista

2014

Arkisto

Tulostettava versio

Juhamatti juhlii 35. juhlavuottaan

JUHAMATTI juhlii tänä vuonna 35-v. taiteilijajuhlaansa!
- Uusi single: Yhteinen taivas, yhteinen maa

Juhamatti on pitkän uran tehnyt artisti, iskelmä- ja tanssimusiikinlegendaarinen laulaja, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Iskelmäkansan rakastama artisti on monien hittiensä siivittämänä kiertänyt tuhansia estradeja ja tanssittanut Suomen kansaa jo kuudella vuosikymmenellä.

Vuonna 1977 Juhamatti teki ensilevytyksensä. Se kantoi hänen ensimmäisen superhittinsä nimeä Fanny Fanny. Sitä seurasivat monet hitit, mm. Anna, Eilisen päivän muistan, Volga, Rakasta mua juuri näin, Pieni ja lämpöinen, Niin paljon kuuluu rakkauteen, Mikä sulle oikein tuli, Voitko unohtaa ...

Vuosi 2012 on Juhamatin 35-vuotistaiteilijajuhlaa, sillä täyteen on tullut ensimmäisestä levytyksestä upeat 35 vuotta. 21 albumin ja useiden kultalevyjen jälkeen Juhamatti tekee paluun juurilleen kahdessakin merkityksessä. Hän palaa Sony Musicin talliin ja myös musiikillisessa mielessä siirrytään alkuaikojen nostalgiseen tunnelmaan. Muutaman vuoden levytystauon jälkeen Juhamatti on jälleen vahvana.

- On hienoa jälleen palata levytysrintamalla takaisin saman levy-yhtiön hoteisiin. Jo ensimmäisellä Fanny Fanny -levytykselläni mukana oli Seppo Matintalo, joka siis tuottaa nyt ilmestyvän singlen. Jo silloin hän etsi minulle ja Jamppa Tuomiselle kappaleita levyillemme, muistelee Juhamatti.

- Yhteinen taivas, yhteinen maa -kappaleessa on erittäin tanssittava melodia ja myös teksti  on sopiva tähän lauluun. Laulusta löytyy myös lyhyt repliikki. Aika näyttää onko laulusta hitiksi ja ottaako tanssikansa sen omakseen.

Laulun on säveltänyt Veikko Samuli, sanoittanut Timo Jokinen ja sovittanut Antti Toivola.

- Juhlavuoteen lähdemme musiikki edellä - katsotaan, mitä se tuo tullessaan. Keikkailen Timangi-yhtyeen kanssa ja suunnitelmissa on ollut myös konsertti, mutta palataan siihen myöhemmin, kertoo Juhamatti tulevasta juhlavuodestaan. Juhamatin keikkamyynti on nyt Auraviihteessä.

p & c Sony Music Entertainment Finland

Kuuntele >> Juhamatti – Yhteinen taivas, yhteinen maa

www-sivut: juhamatti.fi